Pohjois-Karjalan selviytyjä
2. TOUKOKUUTA 2022
Itäisessä Suomessa, Liperissä, maansiirtoyrittäjien määrä on romahtanut. Yksi sitkeimmistä jäljellä olevista on Harri Karvinen Scanioineen.
Harri Karvisella on Pohjois-Karjalan Liperissä jokaisen pikkupojan unelma. Oma soramonttu, pyöräkuormaaja ja komea kuorma-auto. Jälkimmäinen on tarkemmin sanottuna uudehko kahdeksanakselinen Scania R650 XT -kasettiyhdistelmä, jota Karvinen parhaillaan kuormaa.
Maa-aines ropisee lavalle niin ripeästi, että melkein näyttää kuin montulla olisi kaksi ihmistä, vaikka Maansiirto Karvinen Oy:n yrittäjä Karvinen lastaa ja ajaa itse.
Liperiläisyrittäjän vauhti onkin ollut melkoinen, sillä neljän vuoden aikana montulta on kärrätty talon Scanioilla maata noin 100 000 m³:n vuosivauhtia. Se on Maanrakennus Karvisen 58-vuotisen historian ennätystulos. Aiemmin maata liikkui noin 30 000 - 40 000 m³ / vuosi.
Maansiirtoyrittäjä Harri Karvisella on neljä Scaniaa. Firmaan ei pääsääntöisesti muita merkkejä ole kelpuutettu.
– Ensimmäinen ja toinen koronakesä olivat todella vilkkaita, kun ihmiset jäivät koteihinsa ja laittoivat talojaan ja mökkejään. Näiden lisäksi metsäyhtiöt ja Tornator Oyj ovat meille isoja asiakkaita. Korjaamme ja rakennamme metsäautoteitä, Karvinen kertoo.
Maansiirron lisäksi Karvisen uusimmalla Scanialla pystyy tarvittaessa tienhoitoon, sillä Konekorjaamo Riikonen Oy asensi siihen täydellisen tienhoitovarustuksen. Auralle on varaus.
Vaihteisto kehittyi
Kovassa työtahdissa, armottoman kuoppaisilla metsäteillä ja painavilla kuormilla ajettaessa vetoauton on pystyttävä hoitamaan osansa moitteettomasti.
Karvisen vankan kokemuksen mukaan tämä edellyttää sorahärältä kolmea seikkaa. Autossa on oltava rautajouset ja rumpujarrut. On oltava voimaa. Näitä yrittäjä on katsonut löytyvän parhaiten Scanioista, sillä firmaan ei pääsääntöisesti muita merkkejä ole kelpuutettu.
– Scanioita on meillä tällä hetkellä kolme, viimeisin tuli kesällä 2020. Olen pitänyt sen vaihteistosta, se on kehittynyt hyvin, Karvinen sanoo, ja Scanian R650 murahtaa kuin myöntymisen merkiksi rullatessaan kuopan pohjalta kuormineen ylös.
Tai oikeastaan on Karvisella neljäskin Scania. Huhtikuun puolivälissä se oli myynnissä Jani Karhulla, joka järjestää käytetyt ja uudet Scaniat Joensuusta Kuopioon.
Tietysti Karvinen arvostaa myös kuorma-autossa hyvää polttoainetaloutta.
– Ja toimivaa huoltoa. Meillä on Scanian kumppanin Autotalo Hartikaisen kanssa huoltosopimus. Hartikaisella on nyt pelannut kaikki oikeastaan tosi hyvin. Huoltoon pääsee, kun on tarvetta.
Tällä kertaa sinne ei kuitenkaan olla menossa, vaan kuormaa ajetaan kohti Pärnävaaraa, jossa sijaitsee Joen Kodin Rakentajat Oy:n työmaa.
Ilman navigaattoria perille
Karvinen ei navigaattoria tarvitse, niin hyvin hän tuntee seudun, sen pienimmät metsätietkin. Ennen maansiirtoyrittäjäksi ryhtymistään vuonna 2006 Karvinen ajoi 17 vuotta puuautoa. Yhä riittää, että Karviselle kertoo metsänomistajan nimen, niin hän tietää tien ja millaisella ajoneuvolla ja peräkärryllä perille pääsee.
Matkalla Pärnävaaraan ei tule vastaan yhtään venäläisissä kilvissä olevaa autoa. Euroopan epävarma turvallisuustilanne ja sen aiheuttamat pakotteet veivät venäläisten autoilijoiden lisäksi töitä pohjoiskarjalaisilta.
– Monella on todella hankala tilanne, sillä iso osa tuloista tuli Venäjän ajoista. Ne ovat nyt loppuneet, Scania-myyjä Jani Karhu harmittelee asiakkaidensa puolesta.
Karvinen tuntee seudun pienimmätkin metsätiet tietää pelkän metsänomistajan nimen perusteella millaisella ajoneuvolla ja peräkärryllä perille pääsee.
Rajaliikenteen hiljentymisen lisäksi hiipui investointihalukkuus. Se näkyy heti maarakennusalalla.
– Tämä on maatalousaluetta, eikä uusiin navettoihin nyt uskalleta investoida. Lisäksi polttoaineiden hinnat pitäisi saada laskemaan. Näissä ajoissa kuluu kohonneiden hintojen vuoksi noin 30 - 40 euroa enemmän sadalla kilometrillä kuin ennen, Karvinen toteaa.
Toisinaan töitä on hyvinkin, esimerkiksi pääsiäisenä Karvinen ajoi joka päivä. Kesämökkiläiset haluavat kuormansa viikonloppuisin, omakotiasujat usein iltaisin.
– Eurot on otettava sieltä, mistä ne ovat tulossa, Karvinen sanoo.
Yksi harvoista
Karvinen Scanioineen alkaa olla yksi alueen harvinaisuuksista. Ennen Viinijärvi-Liperin alueella oli noin 30 alan yrittäjää, pääasiassa yhden auton firmoja.
– Nyt meitä on jäljellä kolme tai neljä. Autoilijat ovat eläköityneet, eikä jatkajia löydy.
Karvinen on kuitenkin taitanut kehittää toimintaansa sopivasti, sillä yritys on kasvanut ja alue laajentunut. Tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä Harrin vanhempi poika Roope Karvinen on jo perheyrityksessä töissä. Nuorempi Jani Karvinen opiskelee metsäkonepuolella.
– Patistin sen sinne, kun metsäkonepuolella opettavat logistiikkapuolta paremmin korjaamista. Ajamaan oppii kotonakin, Karvinen sanoo ja hyppää ulos auton hytistä irrottamaan peräkärryä.
Ollaan perillä. Kokkomäen Konepalvelu Oy:n Jari Ruuskanen on saanut kaivurillaan suoraa linjaa valmiiksi.
Karvinen kippaa kuorman ja lähtee hakemaan seuraavaa. Ehkä ensi vuonna ajetaan taas uudella autolla, sillä yrittäjä paljastaa tilanneensa Karhun Janilta jo seuraavan uuden Scanian.