Miten EU:n uusi yleinen turvallisuusasetus vaikuttaa ajoneuvoihisi ja yritykseesi?
Tässä oppaassa kerrotaan kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää uuden GSR-lainsäädännön vaatimuksista ja siitä, miksi Scania on jo nyt sitoutunut ajoneuvojen, kuljettajien ja asiakkaiden turvallisuuteen älykkäillä ja turvallisilla ratkaisuilla.
Heinäkuusta 2024, alkaen kaikkien Euroopan unionissa rekisteröitävien ajoneuvojen on oltava EU:n uuden liikenneturvallisuusdirektiivin eli yleisen turvallisuusasetuksen (GSR) mukaisia.
GSR on osa EU:n "Vision Zero" -aloitetta, jonka tavoitteena on, että kaikki liikennemuodot olisivat vuoteen 2050 mennessä niin turvallisia, ettei kukaan enää loukkaantuisi tai joutuisi kuolonuhriksi liikenteessä. Se luo myös oikeudellisen kehyksen automatisoitujen, ilman kuljettajaa toimivien itseohjautuvien ajoneuvojen hyväksymiselle EU:n alueella ja yhdenmukaistaa sääntöjä YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) direktiivien kanssa.
Heinäkuussa 2022 voimaan tulleiden säännösten mukaan kaikkien ajoneuvovalmistajien Euroopassa rekisteröityjen kuoma-autojen ja linja-autojen on heinäkuusta 2024 alkaen sisällettävä kahdeksan erityistä automaattista kuljettajaa avustavaa turvallisuusominaisuutta.
Kaikki uudet Scania-kuorma-autot ja -linja-autot, joita myydään heinäkuusta 2024 alkaen, ovat täysin vaatimusten mukaisia. Itse asiassa suurin osa vaadittavasta turvallisuusavustinteknologiasta on jo nyt vakiintunutta tekniikkaa ajoneuvoissamme. EU:n lainsäädännössä säädetään myös kolmesta muusta pakollisesta turvallisuustoiminnosta, jotka on asennettava vuosina 2026 ja 2029.
Jäljempänä tässä artikkelissa on luettelo kahdeksasta ensimmäisestä ominaisuudesta ja tietoa Scanian pitkäaikaisesta sitoutumisesta älykkääseen ja turvalliseen teknologiaan.
Miksi GSR on tarpeen?
GSR on Euroopan unionin vastaus liikenteen turvallisuuskysymyksiin sekä digitaalitekniikan saapumiseen kuljettajien kuljettamiin ja autonomisiin ajoneuvoihin.
Turvallisuuskysymys on ensiarvoisen tärkeä, sillä vuonna 2021 EU:n alueella tapahtui lähes 20 000 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Raskaat ajoneuvot olivat osallisina noin 14 prosentissa näistä onnettomuuksista, mikä on suurempi osuus kuin raskaiden ajoneuvojen osuus tieliikenteestä.
Inhimillinen virhe liittyy jopa 90 prosenttiin kaikista onnettomuuksista. Yleisimmät onnettomuudet ovat:
- Henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen peräänajot
- Oikealle kääntyvän kuorma-auton ja sen vieressä suoraan eteenpäin liikkuvan pyöräilijän törmäykset
- Ajoneuvon edestä tietä ylittävän liikenteen kanssa tapahtuvat törmäykset
Nämä seikat yhdistettynä nykyaikaisen liikenteen monipuolisuuteen merkitsevät, että kuljettajat tarvitsevat automatisoitua teknistä tukea pitääkseen itsensä, muut tienkäyttäjät ja jalankulkijat turvassa.
Henkilöonnettomuuksilla on lisäksi merkittäviä kokonaistaloudellisia vaikutuksia kuljetusyritysten toimintaan. Jos ajoneuvo poistetaan käytöstä mahdollisesti useita päiviä tai viikkoja kestävien korjaustöiden ajaksi, se merkitsee yritykselle kallista seisokkiaikaa. Lisäksi yrityksen vakuutuskustannukset voivat kasvaa.
Digitalisaation tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta useat kuorma- ja linja-autovalmistajat, kuten Scania, ovat jo ottaneet käyttöönsä kehittyneitä kuljettajan avustinjärjestelmiä (ADAS), jotka tukevat kuljettajaa vilkasliikenteisillä kaduilla ja maanteillä ympäri maailmaa. Tämä sama tekniikka on keskeisessä roolissa myös autonomisissa ajoneuvoissa. GSR:n tarkoitus on auttaa näiden järjestelmien suuntaviivojen luomisessa, jotta kaikkialla olisi käytössä yhdenmukaiset turvallisuusstandardit.
Kahdeksan pakollista turvallisuusominaisuuksia koskevaa vaatimusta
1. Hätäjarrusignaali: Vilkkuva valo, joka osoittaa muille ajoneuvon takana oleville tienkäyttäjille, että ajoneuvo on yhtäkkiä hidastamassa vauhtia tai jarruttaa voimakkaasti.
2. Rengaspaineen valvontajärjestelmä: Järjestelmä, joka valvoo ajoneuvon käytön aikana jatkuvasti kaikkien renkaiden paineita ja varoittaa kuljettajaa, kun rengas on ali- tai ylitäytetty.
3. Katvealueen varoitusjärjestelmä: Järjestelmä, joka varoittaa kuljettajaa mahdollisesta törmäyksestä ajoneuvon vieressä olevien jalankulkijoiden ja/tai polkupyörien kanssa. Tämä järjestelmä on aktiivinen pienellä ajonopeudella.
4. Peruutusavustimet: Kamera- ja/tai anturitekniikka, joka näyttää kuljettajalle, jos ajoneuvon takana on peruutettaessa esineitä tai ihmisiä.
5. Liikkeellelähdön varoitusjärjestelmä: Järjestelmä, joka varoittaa kuljettajaa mahdollisesta törmäyksestä ajoneuvon etu-katvekulman läheisyydessä olevien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa.
6. Alkolukkovalmius: Standardoitu alkolukon liitäntä, joka mahdollistaa erityyppisten alkolukkojen asentamisen.
7. Kuljettajan vireystuki: Järjestelmä varoittaa kuljettajaa, mikäli se havaitsee, että kuljettaja ei ole enää valpas, tai hän saattaa olla väsynyt.
8. Nopeusrajoitustieto: Järjestelmä, joka varoittaa kuljettajaa nopeusrajoituksen ylittämisestä kameroiden ja GPS:ää hyödyntävien karttatietokantojen avulla.
Älykäs ja turvallinen Scania
Scania tarjoaa jo useimmat näistä kahdeksasta pakollisesta turvallisuusominaisuudesta, sillä Scanian tavoite on edistää siirtymistä kohti kestävää liikennejärjestelmää, jonka keskiössä on älykäs ja turvallinen liikenne. Scanian ADAS-projektitiimin ajatuksia:
"Uusi digitaalinen ekosysteemi on tehostanut kolmea meillä jo käytössä ollutta toimintoa", kertoo tuotepäällikkö Cristina Banzi. Hän jatkaa toteamalla työn olevan hyvässä vauhdissa sen varmistamiseksi, että muutkin kolme ominaisuutta ovat valmiina, kun GSR-säännöt tulevat voimaan.
Tästä ei ole epäilystäkään. Kuten tuotepäällikkö Kushink Bazaz korostaa: "Meidän on täytettävä kaikki vaatimukset, emmekä aio lopettaa kehitystyötä siihen. Työskentelemme myös muiden tekniikoiden parissa, jotta voimme tarjota asiakkaillemme kehittyneitä järjestelmiä, joita laki ei vielä edellytä."
Scanian turvallisuusominaisuuksiin liittyvässä työssä on kaksi muutakin näkökohtaa, joilla on yhtymäkohtia GSR:n kanssa. Ensimmäinen näistä on kyberturvallisuus. Erillisessä EU:n lainsäädännössä edellytetään, että ajoneuvojemme kaikki elektroniset järjestelmät on suojattava verkkohyökkäyksiltä ja tietokoneviruksilta, sekä käytön aikana että ohjelmistopäivitysten avulla.
Scanialla on jo nyt vahva kyberturvallisuusinfrastruktuuri kaikissa prosesseissa ja tuotteissa. Tämä myös edistää koko organisaation tietoisuutta kyberturvallisuudesta, mikä puolestaan auttaa parantamaan tuotteita ja palveluiden turvallisuutta.
Toinen näistä asioista on eri avustustoimintojen käytännön käytettävyys. Käyttöönotettavalla Smart Dash -teknologialla Scania tuo ajoneuvoihinsa digitaalisen kojelaudan, jonka avulla kuljettajat voivat navigoida ja hallita erilaisia turvallisuusominaisuuksia ja muita elektronisia ominaisuuksia helposti ja turvallisesti.
Nämä turva- ja älyratkaisut ovat kasvavassa roolissa Scanian tulevaisuuden tavoitteissa.
"Smart Dash" perustuu uuteen modulaariseen elektroniikka-arkkitehtuuriimme, joka vie kyberturvallisuuden entistäkin korkeammalle tasolle ja vastaa GSR:n vaatimuksia", kertoo projektin parissa työskentelevä tuotepäällikkö Eduardo Landeo.
"Tärkein syy digiteknologialle on kuitenkin tavoitteemme olla edelläkävijä liikenneturvallisuuden alalla.
"Tiedostamme, että kuljetusala on aiemmin ollut osa ongelmaa tieliikennetilastojen valossa, mutta olemme tehneet kovasti töitä ollaksemme jatkossa osa ratkaisua. Varmistamme, että ajoneuvon hermokeskus eli sen älykkyys toimii mahdollisimman ketterästi ja turvallisesti liikenteessä."
Tutustu Scaniaan älykkäiden ja turvallisten ajoneuvojen kehittäjänä
Lue lisää tulevista ja tällä hetkellä tarjolla olevista ominaisuuksista.