Näyttää siltä, että olet sijoittautunut .
Siirry Scania-markkinapaikkaasi saadaksesi lisätietoja.
Suomi
myyntialueella
Production units

Leigh Alexanderin novelli

Yöpetojen yö

Siirry alaspäin ja lue lisää

TEKOÄLYN INNOITTAMA novelli

Podcst on Spotify Listen to the full story on Spotify I Google Podcasts I Apple Podcasts

Tänä iltana reitti on selvä ja pääsemme kauhistumaan kunnolla. Koska tänä iltana Hugon vanhemmat lähtevät matkalle koko viikonlopuksi, ja Mariela tulee pelaamaan Maraudersia.

Marauders ei ole mikään ihan tavallinen peli. Jopa Marielan isoveli Benicio kertoi, että Marauders säikäytti hänet kunnolla, ja tämä on sentään kuusitoista eikä pelkää mitään. 

Vanhemmat olivat tietenkin jyrkästi kieltäneet nuorempia pelaamasta koneiden takavarikoimisen uhalla. Mariela oli kuitenkin saanut Beniciolta aktivointikoodin sisarusten yhteisellä sopimuksella, jossa Mariela oli luvannut valehdella vanhemmilleen jostain, missä Benicio oli tai ei ollut ollut.

"Kelmien ilta aktivoitu", Hugo kuiskasi laitteelleen.

Tämä erityinen aktivointilause lähettäisi salatun hälytyksen naapurissa asuvalle Marielalle. He olivat erityisen ylpeitä tästä järjestelmästä, jonka he suunnittelivat itse pysäyttäkseen kilpailevat vakoojat - sekä vanhempansa.

Hugo tuskin pystyi hillitsemään itseään kun hän lopulta kuuli Marielan äänen ovella ja kiisi vinoa portaikkoa pitkin alas olohuoneeseen.

Siellä hän pysähtyi kuin seinään kun äkillinen kauhu halvaannutti hänen ruumiinsa ja hänen leukansa putosi auki. Mariela seisoi paikallaan keltaisessa sadetakissaan, aivan kuin olisi muuttumassa kiveksi ja hänen silmänsä tapittivat johonkin vasemmalla. Kun Hugo siirsi katseensa nähdäkseen mitä Mariela tuijotti, hän lysähti lattialle voihkaisten.

Heidän lastenvahtinsa Saga istui - vastenmieliset persikanväriset kiharansa vihreällä samettiklipsillä sidottuina - jalat ristissä sohvalla tehden oloansa mukavaksi haettuaan jo kupillisen teetä. Kun Hugo huomasi myös yöpymislaukun lepäävän Sagan melko kivojen violettien lenkkareiden vieressä, hän päästi ulos toisen vatsaa vääntävän voihkaisun.

"Eiiiiii", Hugo mutisi kasvot matossa. "Ei häntä! En tarvitse lapsenvahtia!"

"Hei Hugo", Saga sanoi tasaisesti. "Ja hei Mariela, hauska nähdä taas. Miten Benicio voi?"

"Hyvin", Mariela möläytti.

Saga lepuutti terävää leukaansa nojaten käteensä ja hymyili Hugolle, mikä sai hänen kasvonsa kuumottamaan.

Marielalla ja minulla on salainen tehtävä tänä iltana..."

"Emme tarvitse lapsenvahtia", Hugo sanoi ylväämpään sävyyn kuin aiemmin. "Marielalla ja minulla on salainen tehtävä illaksi, joten istu vaan, ansaitse palkkasi ja jätä meidät huomiotta kuten aina, Saga."

Hugon tyrmistykseksi Saga nauroi hieman ja pudisti päätään. "Anteeksi nyt vaan, Hugo. Älä luulekaan, että annan sinun pelata Maraudersia."

"Mitä?!" huusivat Mariela ja Hugo yhteen ääneen.

"Luuletko, että olen eilisen teeren poika", Saga sanoi hellästi. "Se peli tulee olemaan liian pelottava sinulle, sinä itket, ja sitten minä olen pulassa vanhempiesi kanssa. Sama vanha virsi."

Hugo tutki Sagaa vastahakoisesti ja huomasi, että hän oli meikannut ja laittanut myös korvakorut korviinsa. Hugo näytti kieltään lähes vaistomaisesti.

"Sinä olet varmasti se, joka pelkää, Saga", Hugo sanoi. "Et anna meidän pelata, koska se on liian pelottavaa sinulle!"

"Olet yksitoistavuotias Hugo. Luuletko todella, että pelkäämme samoja asioita?" Hän vilkaisi ylös laitteestaan. "Uskot varmaan yhä yöpetoihin."

"Emmepäs", sekä Hugo että Mariela sanoivat yhteen ääneen.

"Yöpedot on vauvoille", Hugo lisäsi. "Nykyään menemme metsään koko ajan pelaamaan."

"Suunnittelemaan", Mariela improvisoi. "vakoilutapaamisiamme."

"Olemme menossa metsään jopa juuri nyt", Hugo sanoi uhmakkaasti.

"Siellä sataa", Mariela kuiskasi.

Hugo oli odottanut Sagan kieltävän heitä menemästä metsään, mutta hän sanoikin vain "onnea matkaan".

"Mikähän säikäyttäisi hänet?" Mariela kysyi.

"Saga on vasta juniori-insinööri", Hugo valitti, kun hänen vedenpitävät saappaansa narisivat männyn neulasten keskellä. "Hän luulee olevansa aikuinen vain siksi, että voitti sen typerän opiskelijaharjoittelun kaivoksella."

"Mikähän säikäyttäisi hänet?" Mariela kysyi.

"Kuulin, että Marauders voi havaita pelkosi ja laittaa sinut kohtaamaan ne."

"En tiedä", Hugo sanoi. "Kuulin, että Marauders voi havaita pelkosi ja saada sinut kohtaamaan ne. Luuletko, että se on totta?"

"Benicio sanoi, että se tallentaa sykkeesi, kun käytät AR-laseja", Mariela sanoi hänen hengityksensä höyrypilvet hämärässä ilmassa leijuen. Hän osoitti korvansa taakse. "Tässä kohtaa on pulssipiste."

"Oikeasti?" Hugo sanoi skeptisenä. Kaikki Marielan Beniciolta kuulemat tosiseikat eivät olleet täysin luotettavia.

"Kyllä, Benicio sanoi ystävänsä tyttöystävän pelanneen sitä ja nyt hänen vanhempiensa on ostettava uusi talo, koska hän ei uskalla enää mennä huoneeseensa", Mariela kuvaili silmät laajeten.

"Haluaisin olla juuri noin peloissani taas", Hugo huokaisi.

"Nuo häikäisevät geometriset kummut, hyönteismäiset nosturit ja hohtavat paneelit..."

 

Kaakon kaivosalueen valot kimaltelivat kaukaa mäntyjen välistä. Nuo häikäisevät geometriset kummut, hyönteismäiset nosturit ja hohtavat paneelit pelottivat heitä aiemmin, mutta he olivat nyt kasvaneet sen ohi. Kuten monet kaupungin kaivosperheiden lapset, he olivat kasvaneet kuullen tarinoita pelottavasta Yöpedosta - koneesta, joka heräsi eloon ja söi tuhmia lapsia, jotka menivät liian lähelle kaivosta.

"Muistatko, miten pelkäsimme Yöpetoa?" Mariela oli se, joka sanoi asian ääneen, mutta he olivat molemmat miettineet sitä.

"Niin", sanoi Hugo katsellen oman hengityksensä muodostamia pilviä. "Mutta enpä enää."

"En minäkään", sanoi Mariela. "Jos näkisin sen Maraudersissa, potkaisisin sen varmaan karatepotkulla pois."

"Kyllä, Marauders ei ehkä ole edes niin pelottava", Hugo nyökkäsi. "Koska olemme jo keksineet, miten kaikki toimii."

"Kyllä, se vain muuttaa älykodin lämpötilaa, jotta tila vaikuttaisi aavemaisen kylmältä, tai se tekee pelottavia efektejä elektronisten lukkojen avulla." Mariela näytti kärsivältä, ja Hugo ymmärsi, koska kaikki tuo kuulosti tosi siistiltä.

Yhtäkkiä Hugo sai idean.

"Keksin miten huiputtaa Sagaa", hän sanoi.

Hugo ja Mariela juoksivat takaisin kotiin metsän läpi, kiirehtien vain siksi, että he olivat innoissaan. Eikä lainkaan siksi, että oli tulossa pimeä, eivätkä he voinut tietää varmasti, ettei Yöpeto kummitellut kaivoksen alueella.

"Okei, Punainen johtaja, tämä on kunnianhimoisin datavakoiluprojektimme tähän mennessä", Hugo kirjoitti.

Hiljaisuus lankesi, kun he tekstailivat omilla laitteillaan, vaimeana taustaäänenään vain se roska, jota Sagan alakerran näytöltä katsoi. He kommunikoivat hiljaa siltä varalta, että hän vakoilisi heitä älykodin turvakameran kautta. Hän oli hyvä kepposissa, eikä koskaan voinut olla liian varovainen.

"Kuinka voimme pelotella Yöpetoa... Marauders-tyyliin", Hugo tekstasi.

"Meidän on kerättävä tietoja Yöpedosta, jotta voimme pelotella täysillä ja karkottaa sen päämajasta", Mariela tekstasi nopeasti takaisin. "Tarkistan hänen somesivujaan, Sinisen johtajan tapaan."

Hugo ajatteli itsekseen, ettei Sagan koodinimen pitäisi olla Yöpeto, koska Yöpeto oli jo jonkin muun nimi, mutta hän vaikeni katsellen Marielan työskentelyä.

"Miksi hän on sisäpiirissäsi?" Mariela sanoi ääneen.

"Kosketit jotain vahingossa, ole hiljaa", Hugo sanoi kurottaen Marielan laitetta.

"Ei, siinä lukee, että hän on sisäpiirissäsi, ja sinä tykkäsit hänen kuvastaan."

"Käytä salausta", Hugo vaati turhaan. Hän piti Marielasta, he olivat olleet ystäviä seitsemänvuotiaista lähtien, mutta hän oli joskus huolissaan siitä, että Mariela oli liian epäammattimainen vakoilutoimiston perustamiseen.

"Oletko varma, että voimme pelotella tyttöystävääsi?" Mariela huusi.

"Ugh", Hugo huusi kovempaa. "Hienoa, nyt minun täytyy oksentaa koko yö. Kun nukut, herään noin 10 kertaa tunnissa oksentamaan päällesi. Jos nukut kahdeksan tuntia, olen oksentanut päällesi 80 kertaa."

"Kunhan vitsailin", Mariela sanoi kohottaen kulmakarvojaan. "Se on oikeastaan hyvä, koska hän mahdollisti sisäpiirilleen julkiset sijaintitiedot, mikä tarkoittaa, että voit käyttää hänen laitteensa GPS-tietoja. Hänellä ei varmaan ole aavistustakaan."

"Joo, laitoin hänet siihen piiriin vakoilusyistä", Hugo sanoi.

"Tämä täplä on Koodinimi Yöpeto", kuiskasi Mariela, kun he nojautuivat Hugon laitteen ylle, selät turvamonitoriin päin. "Päätellen täplän sijainnista hän on yhä sohvalla, ja kotikeskuksenne mukaan elokuva, jota pyöritetään on 'Rakkautta mäntyjen katveessa'."

"Ällöttävää", sanoi Hugo. "Mutta se voi olla myös harhautus."

"Totta", pohti Mariela. "Tämä ei anna meille mitään tietoa."

"Ehkä Yöpeto pitää rakkauselokuvista, sitten voisimme todella kauhistuttaa häntä... vihakummituksella?"

"Mikä on vihakummitus?" Mariela paheksui.

"Aave, joka vihaa insinöörejä, koska Saga - Yöpeto, tarkoitan - pitää itseään niin mahtavana", sanoi Hugo raapien korvaansa.

"Tuo ei ole mikään kunnollinen aavetyyppi", sanoi Mariela. "Mutta entäpä metsään eksyneiden kaivostyöläisten haamut?"

"Jotka haluavat varoittaa häntä kohtalostaan", Hugo lisäsi kiireesti saaden kylmiä väreitä.

"Tehdään kylmää niin kuin Maraudersissa! Mariela kuiskasi äänekkäästi osoittaen Hugon laitetta. Käännä olohuoneen lämmitys viileälle!"

Hugo oli arvannut vanhempiensa asettaman ilmastoinnin salasanan jo varhaisessa vaiheessa vakoilu-uraansa, mutta ei koskaan haaveillut tarvitsevansa sitä mihinkään ennen tätä. Hän ja Mariela kyyristyivät varovasti poispäin lapsimonitorista, innoissaan mahdollisuudesta, kun he asettivat lämpötilan säätimet minimiin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin he kuulivat Sagan huutavan: "Teettekö te jotain ilmanpuhdistimelle?"

"Mitä nyt", Hugo sanoi paniikissa.

"Kerran veljeni Benicio avasi ja sulki elektronisen lukon todella nopeasti yhä uudelleen ja pelästytti äitini poikaystävän", Mariela sanoi silmät laajoina. "Voisimme teeskennellä, että aave yrittää päästä sisään!"

Kun Mariela ja Hugo lopulta selvittivät lukituksen ohjainten toiminnan, tuottaen hurjan tyydyttävän pamauksen alakerran ovesta, Hugon sydän pomppasi. Kun Mariela hyppäsi jaloilleen ja huusi: "KÄSKE ÄLYKAIUTTIMEN SOITTAA HAAMUÄÄNIÄ", Hugo huomasi häpeävänsä sitä, että hän koskaan aliarvioi Marielan vakoilutaitoja.

"Täplä liikkuu", Mariela huusi, ja kaksikko pamautti melkein päänsä yhteen katsoessaan Sagaa esittävän violetin täplän vilkkumista eteenpäin, ulos talosta, sisälle metsään ja kohti kaivoksia. Odotetun riemun sijaan tunnelma tyyntyi hetkeksi, kun lapset tajusivat, etteivät he olleet lainkaan odottaneet suunnitelmansa toimivan.

"Me teimme sen", sanoi Mariela.

"Pelataan Maraudersia ennen kuin hän tulee takaisin", Hugo sanoi ja nousi seisomaan.

"Voi kestää jonkin aikaa, ennen kuin veljeni koodi aktivoituu", Mariela sanoi. "Kauanko luulet Sagan olevan poissa?"

"En tiedä", Hugo sanoi, pakottaen itsensä kohauttamaan viileästi olkapäitään. "Minne hän meni?"

"Luultavasti kotiin", sanoi Mariela. "Vai mitä?"

"Hän juoksi metsään", Hugo sanoi. "Hänen talonsa on samalla kadulla kuin sinun. Tarkista sijaintitiedot?"

"Voi ei", sanoi Mariela, kiirehtien laitteelleen ja nostaen sen nopeasti. "Täplä on poissa."

"Miten niin se on poissa", Hugo voihkaisi, huomaten vajoavansa lattialle ja polviensa kolahtavan mattoon.

"Hän katosi", sanoi Mariela, aito paniikki äänessään. "Ja hän oli menossa kaivosten suuntaan."

"Hän yrittää pelotella meitä", Hugo haukkoi henkeään. "Hän pilailee kustannuksellamme!"

"Oletko varma?" Mariela paheksui. "Entä jos hän tarvitsee apuamme? Tämähän on mahdollisuutemme vaaralliseen tehtävään."

"Olet oikeassa", Hugo sanoi liikuttuneena Marielan yllättävästä rohkeudesta. "Meidän on mentävä metsään ja löydettävä hänet."

"Yhdessä", Mariela hurrasi ja heilutti valoa laitteestaan päänsä päällä.

"Toimimme vastuullisesti tehdessämme näin", sanoi Hugo hieman hengästyneenä. Ilma oli viileän kosteaa, ja heidän laitteidensa valo osui outoihin muotoihin: valkoinen hämähäkinseitti, joka ulottui mädäntyneiden kantojen yli, koivun kuoriutuvaa kaarnaa.

Ajoittain eläinten liikuskelun ääni kantautui pimeästä. "Eikö hän ollut töissä kaivostyömaalla?" Mariela puhisi, kompuroiden märän tukin päältä. "Hänen on täytynyt tietää, minne oli menossa."

"Hän teki vain työharjoittelun siellä", murisi Hugo irvistäen märkien lehtien painautuessa hänen pyjamansa hihaa vasten.

Oksa katkesi syvemmällä metsässä, saaden molemmat hypähtämään. He kutsuivat Sagaa, mutta eivät kuulleet vastausta.

"Ehkä Yöpeto sai hänet kiinni", sanoi Mariela nauraen levottomasti.

"Älä sano noin", Hugo suhisi laskien varmuuden vuoksi ääntään. "Hän on luultavasti jossain päin kaivostyömaata, kuten sanoit."

"Kaivostyöläisten kostonhimoisten aaveiden houkuttelemana - niiden, jotka eksyivät juuri näihin metsiin", sanoi Mariela.

"Lopeta", Hugo sanoi ärtyneenä tuntien, että saattaisi kohta itkeä. Vaikka hän ei ollut enää pieni ja osasi hallita tunteitaan, kyynelten kirvellys saattoi silti nousta ajoittain hyvin odottamatta ja yllättäen esiin.

Hän kuuli Marielan sadetakin narisevan, kosteiden lehtien kahinan, ystävänsä taputtavan olkapäätään. Kaivosleirin hopeiset ja punaiset silmät häämöttivät lähempänä ohenevan maaston läpi.

"Toivottavasti Maraudersissa ei ole pelottavia metsiä", Hugo sanoi kevyesti toivoen voivansa kääntää keskustelun takaisin johonkin hauskempaan.

"Veljeni Benicio sanoi, että siellä on kokonainen osio metsässä juuri näin", Mariela sanoi huolettomasti kävellessään lähempänä Hugon rinnalla, kun kasvillisuus alkoi muuttua soratieksi. He eivät olleet koskaan menneet näin lähelle kaivosta yöllä, ja pimeässä heidän silmänsä tekivät temppuja nähdessään edessä häämöttävien koneiden muodot.

"Tuolla vartioasemalla on valot", Mariela kuiskasi osoittaen, ja Hugo huomasi ajattelevansa, että Mariela oli itse asiassa hyvin rohkea ja yllätti hänet johdonmukaisesti aina, kun panokset olivat todella korkealla.

Hugo tunsi kurkkuansa kiristävän, kun he pujahtivat muurin ympäri ja valaisemattomalle parkkipaikalle hiipien hyökkäävältä näyttävien mutta uinuvien laitteiden ja kaivosajoneuvojen joukossa. Pieni valo pimeässä lähestyi jo.

"Hei", Hugo huusi äkkiä pelottomasti Marielalle, jonka kasvot olivat punakat riemusta. "Yöpetoa ei taida olla olemassa!"

"Ei tietenkään ole", Mariela pilkkasi. "Se on tarina lapsille."

"Hugo näki Marielan pysähtyvän kuin seinään kasvot vitivalkoisina"



Se, mitä seuraavaksi tapahtui, säikäytti Hugon ja Marielan niin paljon, että he heittäytyivät parkkipaikan kostealle soralle. Hugo näki Marielan pysähtyvän kuin seinään kasvot niin vitivalkoisina, että tarina myöhemmin kerrottuna mahdollistaisi kaikenlaisen liioittelun asiasta, kun taas Hugo itse tunsi olonsa yllättävän rauhalliseksi. Raskassointinen ääni hänen päässään yritti sanoa jotain hienolta kuulostavaa kuten Ah, tähän minä siis kuolen.

"Yöpedot!" Mariela itki.

Parkkipaikan ympärillä alkoi äkkiä jyristä. Olentoja muistuttavat muodot alkoivat lähestyä varjoista ihan niin kuin näkymätön käsi olisi kutsunut ne, ja Hugo ja Mariela kompuroivat taaksepäin, yrittäen löytää jalansijaa sorasta.

Yksi kerrallaan pedot näyttivät avaavan silmänsä – ja vihreät valot loivat keilansa lasten päälle pimeydessä.

"HEI PIKKULAPSET", karjui pedoista kuuluva ihmeellinen ääni kuorossa ja kaiuttimien jyrinä kumisi Hugon rintakehässä. Mariela huusi. Kun Hugo suojasi silmänsä kirkkailta valoilta ja kompuroi maata kohti hiljaa voihkaisten, hänelle pulpahti kumma ajatus, että ääni oli jotenkin tuttu.

Suurpetojen silmät muuttuivat vihreistä punaisiksi, kun siirtyivät peloissaan olevien lasten eteen, märkää soraa "kynsiensä" alla jauhaen, ja ne keskeyttivät etenemisensä. Aivan kuin he olisivat havainneet Hugon ja Marielan – ihan kuin ne olisivat pelänneet heitä!

"Älkää syökö meitä, emme enää koskaan tule kaivostyömaalle", Mariela nyyhkytti kasvot alaspäin sorassa potkien. Heitä lähinnä oleva leikkisän oloinen peto näytti peruuttavan anteeksipyytävästi, liikkuen saman tahtisesti muiden lähellä olevien kanssa. Kun parkkipaikan valot valaisivat "pedot", lapset huokasivat kuitenkin äkkiä helpotuksesta.

Kunnioituksesta hiljaisena Hugo antoi katseensa sisäistää muotoja. Eloisat pedot eivät olleet petoja ollenkaan - kimaltelevat silmät olivat niiden valoja ja ulospäin työntyvä nälkäinen huuli olikin varsin vaikuttava etuvaunu. Nyt hän näki, että ne olivat väriltään iloisen huomio-oransseja ja ohjaamon muodot näyttivät melkein antavan niille korvat.

Hetken Hugo oli uskonut, että ne olivat taikuutta. Mutta jotenkin hän ei yllättynyt nähdessään Sagan kävelevän heitä kohti parkkipaikan toiselta puolelta, laite kädessä, nauraen ja nauraen. Siitä, miten hän osoitti sitä, etuvalo päällä, lapset tajusivat pikkuhiljaa, että hän oli kuvannut heitä.

"Siinä ovat Yöpetonne", Saga nauroi.

"Oi, itseohjautuvia ajoneuvoja", tokaisi Mariela suu ammottaen. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet oudon värisiksi helpotuksesta. Säikähdyksen jälkeisessä äkkinäisen ilon tulvassa lapsista näytti ihan siltä kuin kaivosajoneuvot olisivat virnuilleet heille.

"Pelottiko teitä?" Saga kysyi.

"Ei", Hugo sanoi, kyyneleet virraten vuolaana hänen tahriintuneita poskiaan pitkin. "Me vain hätäännyimme metelistä."

Saga halasi Hugoa. Hän pelkäsi Marielan tuijottavan Sagaa halaamassa häntä, mutta samalla pelkäsi myös Sagan halaavan Marielaa seuraavaksi, minkä hän tekikin. Kun Hugo katsoi Sagan teräviä piirteitä keinovalossa, hän myönsi vastahakoisesti itselleen, että Saga itse asiassa näytti aika aikuiselta.

"Saan tehdä ohjelmistoja näille pedoille", hän sanoi, väläytti hymynsä ja osoitti samalla laitteensa näyttöä lapsille. Hugo näki salaperäisen konsolin, vähän kuten älykodissa oli, ja siinä kaivosyhtiön logon. Mariela ryntäsi lähemmäs katsomaan.

"Se on kuin Marauders", Mariela sanoi.

"Juniori-insinöörien juttuja", virnisti Saga, eikä lapsilla ollut enää mitään sanottavaa.

Kun he kävelivät metsän läpi takaisin taloon, Saga kertoi lapsille, että hänen mielestään he pärjäsivät hyvin. "Agenttitouhuissanne voisi olla jopa potentiaalia, jos kunnioittaisitte enemmän insinöörejä", hän sanoi.

"Jos rekrytoisimme insinöörin, se et olisi sinä", Hugo sanoi vakaasti ja päätti olla tuntematta minkäänlaista uutta arvostusta Sagaa kohtaan.

"Se on kahden hengen toimisto", Mariela lisäsi.

"Entä jos annan teidän pelata vähän Maraudersia?"

Kirjailijasta

Leigh Alexander on tulevaisuutta pohtiva amerikkalainen kirjailija, joka kirjoittaa The Guardianiin ja teknologialehtiin. Hänellä on taustaa pelialalla.

Kuvittajasta

James Dawe on Lontoossa asuva taiteilija ja kuvittaja, jonka kuvakollaasit ja digitaaliset kuvanmuokkaukset muodostavat dramaattisia ja särölle vääristyneitä kuvamaailmoja.

Explore Expanded Horizons