Näyttää siltä, että olet sijoittautunut .
Siirry Scania-markkinapaikkaasi saadaksesi lisätietoja.
Suomi
myyntialueella
Production units

Scania palvelee myös koronavirusrajoitusten aikana

Tiedote asiakkaillemme 18.3.2020

Koronaviruksen leviäminen on johtanut poikkeusoloihin ja poikkeuksellisten keinojen käyttöönottoon Suomessa ja suurimmassa osassa Eurooppaa. Tässä tilanteessa kuljetustoiminnan turvaaminen on erityisen tärkeää koko yhteiskunnan toiminnan kannalta.

Meidän tehtävänämme on osaltamme varmistaa, että kuljetustoiminnan pyörät pyörivät ja tavara kulkee. Siksi pyrimme pitämään korjaamotoimintamme mahdollisimman normaalina koronavirukseen liittyvien rajoitusten aikana. Seuraamme viranomaistiedotusta aktiivisesti ja ohjeistamme henkilöstöämme viruksen torjunnassa.

Koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi pyydämme kaikkia kanssamme asioivia huomioimaan seuraavat ohjeet:

  • Ethän tule asioimaan toimipisteisiimme sairaana
  • Noudatathan myös käsi- ja yskimishygieniaohjeita
  • Pidämme etäisyyttä asiakaspalvelussa
  • Emme kättele tervehtiessä
  • Asiakkaat asioivat ainoastaan asiakastilassa
  • Asiakkailla ei ole pääsyä korjaamotiloihimme

Tulemme tiedottamaan mahdollisista muutoksista toiminnassamme sähköpostitse sekä sosiaalisen median kanavissamme. Tällä hetkellä kaikki toimipisteemme toimivat normaalisti. Suosittelemme myös mahdollisuuksien mukaan huollattamaan autot ennakoiden, varaosatilanteemme on tällä hetkellä hyvä. Ajantasaiset aukioloaika- ja yhteystiedot toimipisteille löydät linkistä alta.

Scanian toimipisteet Suomessa

Myyntimme palvelee puhelimitse

Myyjämme tavoitat helpoimmin puhelimitse, he palvelevat sinua normaalisti.
Löydät yhteystiedot linkeistä alta.

Kuorma-automyynnin yhteystiedot

Palvelumyynnin yhteystiedot

Scania Rent palvelee

Scania Rent on erinomainen ratkaisu, kun tarvitset korvaavan ajoneuvon tai lisäajoneuvoja lyhyellä varoitusajalla kysyntäpiikkien ajaksi. Scania Rent palvelee myös normaalisti.

Ota yhteyttä Scania Rent -myyntiin