Näyttää siltä, että olet sijoittautunut .
Siirry Scania-markkinapaikkaasi saadaksesi lisätietoja.
Suomi
myyntialueella
Production units

Luottamustehtävä tienpäällä

Päätettäessä kenttäkoeautojen sijoittelusta, autovalmistajat haluavat varmistaa, että ajotehtävä ja ajo-olosuhteet ovat optimaaliset kyseisen testin tiedonkeruun kannalta. Kenttäkoeautoja käyttäviltä yrityksiltä, autoja ajavilta kuljettajilta sekä kaikilta kokeeseen millä tahansa tavalla osallistuvilta henkilöiltä vaaditaan ehdotonta vaitioloa kokeisiin liittyvistä asioista. Kyseessä on siis poikkeuksellinen luottamustehtävä niin yrityksen kuin kuljettajankin näkökulmasta.

Tapasimme kolme suomalaista automiestä, joista jokainen toimii Scanian uuden mallisarjan kenttäkoeauton kuljettajana – kukin omassa ajotehtävässään.

Juha Lapatto

on 34-vuotias kuljetusalan ammattilainen, joka on ajanut työkseen 12 vuotta. Tuosta ajasta 11 viimeistä on kulunut nykyisen työnantajan palveluksessa. Vuodet ovat pääosin kuluneet puutavara-auton puikoissa ja niin kuluvat nytkin. Juhan osalta kenttäkoe alkoi viime juhannuksen tietämillä. Siitä alkaen alla on siis ollut Scanian kenttäkoeauto, jota hän ajaa käytännössä yksin. Juhan mukaan työ on perustaltaan samanlaista kuin vastaava työ normaalilla autolla, mutta erityispiirteitäkin löytyy. 

- Olemme sitoutuneet olemaan näyttämättä ja kertomatta mitään. Lastatessa, purkaessa, tankatessa ja tauoilla ohjaamon ovet pidetään aina lukossa, Juha kertoo. Viime elokuussa tapahtuneeseen julkistukseen asti auton ohjaamon sisäverhot piti pitää kiinni aina kun autolla ei ajettu. Nyt riittää, kun ne suljetaan yön ajaksi. - Ketään ei saa päästää autoon sisään eikä siis näin ollen voi myöskään ottaa kyytiin. Kenttäkoeautolla en voi ottaa edes omia lapsiani mukaan keikalle. Autoa en saa valokuvata itse eivätkä saa esimerkiksi sukulaisenikaan.

Ennen kenttäkokeen alkua, Juha ajatteli, että homma teettää paljonkin ylimääräistä työtä. Näin ei kuitenkaan käynyt.

- Aika helpolla on päästy. Kun ottaa kahvit termariin ja eväät mukaan kotoa, niin ei tarvitse baarin pihalla niin paljon selitellä, Juha naurahtaa.

Kenttäkoeautojen kuljettajat eivät itse tiedä, mitä missäkin autossa testataan. Auto voi olla ihan tuotantoauton kaltainen ja olla kestotestissä tai siinä voidaan testata kokonaan uusia komponentteja.

- Huollot tehdään normaalisti ja jos kutsu käy, niin poiketaan Scanialla, jossa tehtävään erikseen nimetyt asentajat hoitavat hommat korjaamolla autolle erikseen varatussa tilassa. Kaikki poikkeamat normaalista raportoidaan, mutta itse en saa autolle tehdä yhtään mitään, Juha selittää.

Mutta minkälaista on sitten olla kenttäkoekuljettaja.

- Hieno homma. Kivahan näitä on muistella joskus myöhemmin. Ja kun vielä saa ajaa Scanialla. Ajettuani pari viikkoa eräällä toisella merkillä, sanoin pomolle että pysyn hommissa niin kauan kun alla pysyy V8-Scania, mies naurahtaa.

 

Mikko Paunonen

siirtää maata. Autohommissa Mikko (39) on ollut parikymmentä vuotta, jona aikana on tullut tehtyä monenlaista hommaa – on ajettu rahtia, soraa ja muuta. Nykyisen työnantajansa leivissä Mikko on ollut kolmisen vuotta. Mikko sai kenttäkoeauton alleen vuoden 2015 joulukuussa.

- Ikinä en unohda sitä päivää, jolloin ensimmäistä kertaa lähdin tällä perehdytyksen jälkeen töihin. Joskus oli pakko vetää liikennevaloissa seistessä sivuikkunan verho eteen, ettei viereen pysähtyneestä autosta päästä näkemään sisälle tai ottamaan kuvia ohjaamon sisäosista. Joskus taas montulla peruutettiin kippaamaan pelkästään vänkärin peilistä katsoen. Minulla on paljon tuttuja alalla mutta kyllä kaverit ovat antaneet hienosti työrauhan ja ymmärtäneet, etten voi kertoa tästä mitään. Tähän liittyvistä asioistahan voin puhua vain kenttäkoetiimin jäsenten kanssa, Mikko selittää.

Mikon ajokkia on kuitenkin kuvattu ahkerasti. - Kerrankin yksi henkilöauto kääntyi valoista perään, seurasi maankaatopaikalle, otti kuvat ja kaasutti matkoihinsa, Mikko naurahtaa. Vaikka Mikko tankkaa enimmäkseen omalla tallilla, huoltamoiden pihoissa tulee aika ajoin poikettua.

- Uteliaita on riittänyt. Tätä on milloin veikattu Ivecoksi milloin panssaroiduksi ja ties miksi. Kun auto on edelleen maskissa, niin päät kääntyvät jatkuvasti tuolla liikenteessä, mies selittää.

Mikko pitää kenttäkoehommista saatua kokemusta ainutkertaisena.

- Päivääkään en vaihtaisi pois. Niin mukavaa ja mielenkiintoista tämä on ollut. Voisin tehdä tätä vaikka pysyvästi työkseni. Ammattina tämä olisi mahtava, hän toteaa.

Aki Nuutinen

ajaa puita. Tienpäällä mies on viettänyt viimeiset 12 vuotta, jolloin alla on ollut puuautojen ohella muun muassa rahti- ja bulkkiautoja. Nykyisen työnantajan leivissä Aki (36) on ollut kolme vuotta. Aki kertoo ilmoittautuneensa heti halukkaaksi kun kysyttiin kuljettajaa tämän vuoden helmikuussa tulleeseen kenttäkoeautoon. Yhtiössä on Akin lisäksi kolme muuta henkilöä, jotka voivat autolla ajaa, mutta vaikka Aki onkin viime aikoina ajanut yksin, tulevaisuudessa autolla on tarkoitus ajaa kahdessa vuorossa kahden eri kuljettajan voimin. Kun auto ei ole ajossa, se seisoo yhtiön omassa hallissa.

- Kyllä uteliaita on riittänyt ja autoa on kuvattu vaikka kuinka paljon. Samalla kuitenkin suhtautuminen on ollut tosi positiivista vaikka mitään en ole voinut autosta kertoa. Nyt kun ohjaamosta on poistettu maskit, niin saa olla vähän enemmän rauhassa, Aki toteaa.

Muualta paikkakunnalle muuttaneena Aki kertoo päässeensä ehkä muita helpommalla.

- Kun en ole täältä kotoisin, niin tuttujakaan ei ole niin paljon kuin muilla. Ulkonäöltä tuttuja tietysti riittää, mutta isoa kaveripiiriä ei ole ollut tietoa tinkaamassa. Tehtaalla purkaessa ja metsäpäässä lastatessa konekuskit joskus kyselee, mutta niidenkin kanssa on hyvin selvitty, Aki toteaa.

Omat haasteensa hommassa on Akin mukaan kuitenkin ollut. Varsinkin silloin, kun auto oli naamioitu, sai selitellä ja väistellä kysymyksiä. - Itse asiassa mitä vähemmän asioista tietää, sen parempi. Voi rehellisesti sanoa, etten tiedä kun kysyvät sitä sun tätä, Aki selittää.

Mies pitää kenttäkoekuljettajan hommaa ennen kaikkea kunniana eikä rasitteena.

- Ilman muuta haluan olla mukana. Ei tällaisia tilaisuuksia satu kohdalle kuin varmaan kerran elämässä, mies toteaa.

Artikkeli on alun perin julkaistu Scania Maailma 3/2016 -lehdessä